Aloita tästä: väitöskirjan tarkastusaikataulun suunnittelu

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Väitöskirjat tarkastetaan kahdessa vaiheessa, joista esitarkastus on ensimmäinen ja väitöstilaisuus toinen. Tohtoriksi valmistumiseen vaaditaan tutkintoon kuuluvat pakolliset opinnot sekä hyväksytty väitöskirja. Tiedekunnat myöntävät tutkinnot, joten siksi tarkastukseen liittyvät asiat päätetään oman kotitiedekuntasi tiedekuntaneuvostoissa. Tältä sivulta löydät ohjeita aikataulun suunnitteluun ja saat kokonaiskuvan siitä, mitä eri vaiheita prosessiin liittyy. Huom! Löydät oman tiedekuntasi tarkemman ohjeen esitarkastuksen aloituksesta esitarkastusohjeiden pääsivulta.

Aikataulun suunnittelu

Väitöskirjan tarkastusprosessi esitarkastuksen käynnistämisestä tohtoriksi valmistumiseen vie kokonaisuudessaan neljästä kuuteen kuukautta. Aikaa kannattaa varata joustavasti, sillä matkan varrella vastaan voi tulla odottamattomia viivästyksiä. Tarkastus etenee sujuvammin, jos sinä ja ohjaajasi olette jo hyvissä ajoin ennen väitöskirjan esitarkastukseen jättämistä tarkistaneet opintosi ajantasaisiksi, tutustuneet esitarkastusohjeisiin ja miettineet, keitä voi pyytää esitarkastajiksi ja vastaväittäjäksi.

Tiedekuntaneuvoston kokousajoilla on paljon vaikutusta tarkastusprosessin aikatauluun, sillä väitöskirja käy tiedekuntaneuvostossa vähintään kolme kertaa. Tiedekuntaneuvosto:

  • nimeää esitarkastajat
  • myöntää väitösluvan puoltavien esitarkastuslausuntojen perusteella sekä nimeää vastaväittäjän ja arvosanalautakunnan jäsenet
  • päättää väitöskirjan arvosanasta väitöstilaisuuden jälkeen.

Tiedekuntaneuvoston kokouksia on lukuvuoden aikana noin kymmenen. Koska kokouksen valmistelu vie aikaa, on kokoukseen tuleviin asioihin liittyvät lausunnot ja muu materiaali toimitettava esittelijälle hyvissä ajoin ennen kokousta. Määräpäivä on tiedekunnasta riippuen viikosta kahteen ennen itse kokousta. Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitarkastuksen käynnistäminen käsitellään ensin tohtoritoimikunnan kokouksessa, joten materiaalit tulee toimittaa jo 10 päivää ennen seuraavaa tohtoritoimikunnan kokousta.

Tiedekunnan jatkokoulutuksen esittelijä lähettää nimetyille tarkastajille ja väittelijälle tarpeelliset kutsut ja ohjeet mahdollisimman pian kokouksen jälkeen.

Esitarkastajille annetaan työn tarkastamiseen ja lausunnon kirjoittamiseen aikaa kaksi kuukautta. Väitöslupa voidaan myöntää, mikäli lausunnot ovat puoltavia. Väitösluvan saamisen jälkeen väittelijä tekee tarvittavat korjaukset käsikirjoitukseensa, painattaa väitöskirjan ja valmistelee väitöstilaisuutta sekä huolehtii väitöksestä tiedottamisesta. Väitösluvan saamisen ja väitöstilaisuuden välissä tulee olla vähintään kolme viikkoa, jotta tiedotus ennätetään hoitaa ajoissa. Valmiin väitöskirjan on oltava julkisesti saatavilla (ns. riiputus) viisi arkipäivää ennen väitöstilaisuutta. Väitöstilaisuuden jälkeen väitöskirjan arvostelulausunnot tulevat tiedekuntaneuvoston käsittelyyn arvostelusta päättämistä varten.

Väitöskirjan tarkastuksen kaikki vaiheet pähkinänkuoressa

Väitöskirjan tarkastus on pitkä prosessi, johon liittyy useita suurempia ja pienempiä vaiheita. Alla olevasta tarkistuslistasta saat nopean kokonaiskuvan siitä, miten tarkastus etenee ja mitä asioita sinun tulee eri vaiheissa muistaa huomioida – muista kuitenkin tutustua myös jokaista vaihetta koskeviin tarkempiin ohjeisiin hyvissä ajoin.

Aikataulun suunnittelu ja väitöskirjan esitarkastus

  • Sovi ohjaajasi kanssa esitarkastuksen käynnistämisen ajankohdasta hyvissä ajoin. Ohjaajille tulee jäädä riittävästi aikaa tutustua väitöskäsikirjoituksen viimeisimpään versioon ja miettiä sopivia esitarkastajia (lääketieteellisessä myös vastaväittäjää). Vastuuhenkilösi ehdottaa esitarkastajia tiedekunnalle ohjaajia kuultuaan.
  • Tarkista, että tutkintoon vaadittavat opinnot ovat valmiit ja että olet ilmoittautunut läsnäolevaksi yliopistoon.
  • Tutustu tiedekuntasi esitarkastuksen käynnistämistä koskeviin ohjeisiin. Huomioi tiedekuntaneuvoston aikataulut ja väitöskirjan tarkastukseen jättämisen määräpäivät.

Väittelylupa ja väitöskirjan julkaiseminen

  • Jos esitarkastuslausunnot ovat myönteiset, tiedekuntaneuvosto voi myöntää sinulle väittelyluvan.
  • Vastaväittäjä ja arvosanalautakunnan muut jäsenet määrätään yleensä samassa kokouksessa, jossa väittelylupa myönnetään.
  • Tutustu väitöskirjan painatusta, julkaisemista ja väitöksestä tiedottamisesta koskeviin ohjeisiin ja valmistele väitöskirja julkaistavaksi.
  • Tiedota väitöksestä (3 viikkoa ennen väitöstilaisuutta) ja huolehdi painettujen kappaleiden jakelusta (5 arkipäivää ennen väitöstilaisuutta).

Väitöstilaisuus ja väitöskirjan arvostelu

  • Sovi väitöspäivästä arvosanalautakunnan jäsenien kanssa.
  • Voit varata väitössalin, kun olet saanut väittelyluvan.
  • Tutustu väitöstilaisuuden protokollaan ja valmistele lektio.
  • Kun väitöstilaisuus on pidetty, vastaväittäjä antaa lausuntonsa n. kahden viikon kuluessa. Arvosanalautakunta laatii ehdotuksen arvosanasta.
  • Kun vastaväittäjän ja arvosanalautakunnan lausunnot on saatu, tiedekuntaneuvosto päättää väitöskirjan arvosanasta.

Valmistuminen tohtoriksi

  • Kun tiedekuntaneuvosto on hyväksynyt väitöskirjan ja päättänyt arvosanasta, ja tutkintoon vaadittavat opinnot ovat tehtynä ja rekisteröitynä kokonaisuuksiksi, voit valmistua tohtoriksi.
  • Tee valmistumispyyntö Sisussa. Valmistuminen edellyttää, että olet laatinut Sisussa opintosuunnitelman, jossa näkyvät hyväksyttyinä tohtorintutkintoon kuuluvat opintokokonaisuudet sekä väitöskirja.
  • Kun tohtorintutkinto on suoritettu, tutkinnonsuoritusoikeutesi päättyy valmistumispäivään.