Opinto-ohjaajien palvelut

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Mietityttävätkö opiskelu- tai tulevaisuudensuunnitelmat? Tuntuuko opiskelu haastavalta tai stressaavalta? Haluatko tukea ajatustesi jäsentämiseen?

Opinto-ohjauksen tavoitteena on selkiyttää ajatuksiasi yhteisen keskustelun myötä ja antaa työkaluja opintojen sujuvaan etenemiseen. Opinto-ohjaaja tukee sinua löytämään vastauksia elämääsi, sekä tekemään päätöksiä, valintoja ja suunnitelmia. Opinto-ohjaajat tarjoavat drop in -ohjausta, ryhmäohjausta sekä varattavia yksilöaikoja.

Yksilöllinen ohjaus

Jos haluat keskustella opinto-ohjaajan kanssa, voit joko saapua drop in -ohjaukseen tai varata ajan. Keskustelun aiheina voi olla opiskelun aikatauluttaminen, tavoitteiden asettelu, opintojen edistyminen ja tehtävien aloittaminen tai loppuunsaattaminen. Lisäksi voit myös keskustella tulevaisuuden valintojen tekemiseen tai ajatustesi jäsentämiseen liittyvistä asioista.

Opinto-ohjaus tapahtuu luottamuksellisessa yhteistyösuhteessa, jossa ohjaaja ja ohjattava ovat tasavertaisia, toisiaan kunnioittavia kumppaneita. Ohjaaja ei anna oikeita vastauksia tai kerro mitä ohjattavan tulee tehdä, vaan ohjaaja pohtii asiaa yhdessä ohjattavan kanssa. Ohjausprosessin aikana on tarvittaessa mahdollista tavata useamman kerran, mikäli ohjattava näin yhteisen arvion perusteella toivoo.

Ohjauksessa esiin tulevia tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja ainoastaan opinto-ohjaajien toimesta. Tietoja käytetään tilastointia ja palveluiden kehittämistä varten.

Yksilöllisen ohjauksen ajanvaraus

Voit varata ajan yksilölliseen ohjaukseen ajanvarausjärjestelmässä. Voit varata ajan kenelle tahansa opinto-ohjaajalle, jolla on vapaa aika. Jos vapaita aikoja ei löydy, palaa katsomaan ajanvarausjärjestelmää myöhemmin uudestaan. Varauksen yhteydessä voit halutessasi kirjoittaa, mistä asioista haluat keskustella opinto-ohjaajan kanssa. Ohjaustapaamisen kesto on yksi tunti. Suosittelemme käyttämään ajanvarauksessa @helsinki.fi - sähköpostiosoitetta.

Huom! Keskustan ohjaushuone muuttaa uusiin Kaisa-talon ohjaustiloihin. Muuton aikana on tarjolla etäohjauksia ja kävelyohjauksia.

Yksinäisyystyö

Koetko olosi yksinäiseksi? Oletko jäänyt opiskelijayhteisösi ulkopuolelle? Kaipaisitko elämääsi lisää läheisiä?

Opinto-ohjaajien kanssa voit tulla keskustelemaan myös yksinäisyydestä. Yksinäisyysohjaus perustuu HelsinkiMission kehittämään malliin ja työkirjaan, jossa yksinäisyyttä pohditaan ilmiönä ja toimintaamme vaikuttavana ajattelutapana. Yksinäisyysohjauksen tarkoituksena on oppia ymmärtämään paremmin omia kokemuksia sekä löytämään keinoja yksinäisyyden lieventämiseen. Tapaamiskertoja on yhteensä viisi. Varaa ensimmäinen oma aikasi tämän linkin kautta. Kirjoita ajanvarauksen kenttään "yksinäisyystyö". 

Milloin opinto-ohjaukseen?

Opinto-ohjaus tukee itsetuntemuksen kehittymistä, omien vahvuuksien ja motivaation löytymistä, sekä opintoihin liittyvien valintojen ja päätösten tekemistä. Opinto-ohjauksen tavoitteena on selkiyttää ajatuksiasi yhteisen keskustelun myötä ja antaa työkaluja opintojen sujuvaan etenemiseen. Opinto-ohjaaja tukee sinua elämänkysymysten pohtimisessa sekä tekemään päätöksiä, valintoja ja suunnitelmia.

Opinto-ohjauksen palvelut on suunnattu Helsingin yliopiston perustutkinto-opiskelijoille. Voit kääntyä opinto-ohjaajan puoleen, jos

  • koet haasteita opinnoissa (ajanhallinta, opiskelutekniikat)
  • kaipaat ihmistä, jonka kanssa voisit pohtia yhdessä opiskeluun liittyviä valintoja ja mahdollisuuksia
  • pohdit opiskelumotivaatiota tai tunnet olosi yksinäiseksi.

Opinto-ohjaus voi sisältää keskustelun lisäksi erilaisia menetelmiä (esim. testit, visualisoinnit ja välitehtävät), joiden avulla voit tunnistaa omia vahvuuksiasi sekä tehdä suunnitelmia ja päätöksiä. Jos kaipaat apua esimerkiksi opintojen ja työelämän yhteensovittamisessa tai erilaisissa valintatilanteissa voit kääntyä opinto-ohjaajan puoleen.

Esimerkkejä tyypillistä tilanteista, joissa opinto-ohjaukseen hakeudutaan:

  • ”Olen aloittanut opinnot yliopistolla ja ero aikaisempiin opintoihin tuntuu haastavalta.”
  • ”Tentteihin valmistautuminen ja tehtävien aloittaminen tai loppuun saattaminen tuntuu vaikealta.”
  • ”En onnistu aikatauluttamaan päiviäni niin, että saisin tehtävät ajoissa tehtyä.” 
  • “Minulle ei jää riittävästi vapaa-aikaa, jotta palautuisin opiskelupäivistä.”
  • “Minulla on haasteita tutkielman aloittamisen tai loppuun saattamisen kanssa.”
  • ”Pohdin, haluanko jatkaa opintojani vai olenko kenties väärässä paikassa.” 
  • “Haluaisin pohtia opintojen ja muun elämän yhdistämiseen liittyviä asioita yhdessä.” 
  • “Paluu opintojen pariin mietityttää minua.”
  • "Tunnen oloni todella yksinäiseksi."

Milloin muut palvelut tukevat sinua parhaiten?

Tukisiko joku muu palvelu tarpeitasi parhaiten? Tutustuthan myös alla mainittuihin palveluihin.

Opintojen suunnittelussa, kuten kurssivalinnoissa, opintosuunnitelman laatimisessa tai opintojen tarkastamisessa sinua tukevat tiedekuntien lähipalvelut ja ohjaavat opettajat. Voit tarkistaa ohjaavan opettajasi sivulta Opintojen suunnittelu ja HOPS-ohjaus. Sisuun liittyviä kysymyksiä tai Sisun käytön harjoittelussa voit hakeutua Sisu-neuvontaan, sekä tiedekuntien opiskelijaneuvonnan lähipisteille.

Jos sinulla on kysyttävää Helsingin yliopiston tarjoamista opiskelumahdollisuuksista tai hakemisesta yliopistoon voit olla yhteydessä hakijapalveluihin ja neuvontaan. Avoimen yliopiston opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua auttaa Helsingin avoimen yliopiston opintoneuvonta.

Drop in -ohjaus

kaisakirjaston portaikko ja ihmisiä kulkee portaissa

Drop in -ohjauksessa voit tulla keskustelemaan opinto-ohjaajan kanssa ilman ajanvarausta ja aikaa on varattu n. 20 minuuttia opiskelijaa kohden.

Keskustassa (Kaisa-talon Ohjauskulma) kello 13-15

jatkuu syksyllä

Social och kommunalhögskolan ja valtiotieteellinen (Unioninkatu 35, h. 105) klo 12.30-15

Ke 24.5.

Viikissä (Infokeskus, 2. krs, huone 2045, Viikinkaari 11) kello 13-15

To 11.5.

Kumpulassa (Physicum, kirjasto 2. kerros, opasteet, Gustav Hällströminkatu 2. kello 13-15

jatkuu syksyllä 

Meilahdessa (Kokoushuone Kuutti, Biomedicum 1, B328a1, 3. kerros, Haartmaninkatu 8) kello 13-15

Ma 15.5.

Zoomissa

Jatkuu syksyllä

Ohjeet Zoom drop in -ohjaukseen

Ohjaudut automaattisesti odotushuoneeseen (”Waiting room”). Saatat joutua odottamaan hetken, jotta huone vapautuu. Palvelemme saapumisjärjestyksessä. Huomiothan, että jos poistut odotushuoneesta (esim. sulkemalla Zoomin) ennen pääsyä Zoom-huoneeseen, menetät senhetkisen jonotuspaikkasi. Kun pääset Zoom-huoneeseen, avaathan mikkisi ja kameran, sekä tarkistat, että nimesi on näkyvissä Zoomissa. Keskustelu on luottamuksellinen, eikä sitä nauhoiteta. Keskustelun kesto on n. 20 minuuttia.

Jos putoat teknisten ongelmien takia Zoomista kesken keskustelun: Opo odottaa sinua takaisin hetken aikaa, mutta ottaa sen jälkeen jonosta seuraavaan, jos et ole saapunut uudelleen odotushuoneeseen. Jos tekniset ongelmat jatkuvat tai et jostain syystä pääse ollenkaan Zoomiin, voit ottaa yhteyttä opinto-ohjaajat@helsinki.fi.

Ryhmäohjaus ja muut palvelut

Ryhmäohjaus

Opinto-ohjaajien, uraohjaajien ja opintopsykologien järjestämät ryhmät tarjoavat vertaistukea ja ohjausta opintojen tueksi. Tiedot ryhmistä löytyvät ryhmäohjauksen sivuilta, johon pääsee sivuvalikosta ryhmäohjaus.

Ohjauskulma

Ohjauskulmissa järjestetään opintojen sujumiseen ja hyvinvointiin liittyvää erilaista matalan kynnyksen toimintaa.

Keskiviikkokahvit opinto- ja uraohjaajien kanssa

Tarvitsetko hetken taukoa opiskeluun? Maistuisiko kuppi kahvia tai teetä? Tule moikkaamaan yliopiston opinto- ja uraohjaajia ja nauttimaan kuppi kahvia tai teetä erillisen aikataulun mukaisin keskiviikkoisin Kaisa-talon tai Viikin ohjauskulmaan. Samalla voit vaihtaa kuulumisia kanssamme ja halutessasi voit keskustella opintojen sujumiseen tai urapohdintoihin liittyvistä asioista. Katso tarkemmat tiedot Ohjauskulman sivuilta sivuvalikon kautta.

Tomaattitorstait

Opinto-ohjaajat ja opintopsykologit järjestävät kaikille opiskelijoille avoimia, Pomodoro-tekniikkaan perustuvia opiskelutuokioita etäyhteydellä Zoomissa. Opiskelutuokioiden tavoitteena on tarjota sinulle ajankohta, jolloin pääset keskittymään ja edistämään omaa opiskelutehtävääsi ohjatusti, yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Tapahtumaan ei ole erillistä ilmoittautumista. Katso tarkemmat tiedot Ohjauskulman sivuilta sivuvalikon kautta.

 
 

Yhteystiedot

Saat yhteyden opinto-ohjaajiin seuraavan palveluosoitteen kautta: opinto-ohjaajat@helsinki.fi.

Ilmoittautuminen ryhmiin tai ajanvaraus yksilölliseen ohjaukseen ei ole mahdollista palveluosoitteen kautta. Drop in -ohjaukseen voit tulla ilman ajanvarausta.

Opinto-ohjaajat sekä kummitiedekunnat

Piia Aidantausta Oikeustieteellinen ja teologinen tiedekunta

Matilda Herjanto
Lääketieteellinen ja kasvatustieteellinen tiedekunta

Laura Ihalainen
Lääketieteellinen ja humanistinen tiedekunta

Eva Loippo-Sännälä
Valtiotieteellinen tiedekunta, Svenska social- och kommunalhögskolan ja ruotsinkieliset koulutusohjelmat

Hanna-Maaria Saarinen  (perhevapaalla)

Sanna Siirilä
Bio- ja ympäristötieteellinen ja farmasian tiedekunta, yksilölliset järjestelyt ja oppimisvaikeudet

Elisa Stenberg
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

Johanna Vuori
Maatalous-metsätieteellinen ja eläinlääketieteellinen tiedekunta, kansainväliset perustutkinto-opiskelijat