Tähtäätkö tohtoriksi?

Valitse koulutusohjelma

Hae koulutusohjelmaa

Kandiohjelmat

Maisteri- ja lisensiaattiohjelmat

Tohtoriohjelmat

Palauta oletusarvoihin

Tohtorintutkinto tarjoaa monipuoliset eväät työelämään, onpa tähtäimessä sitten tutkijanura tai vaativat asiantuntijatehtävät yliopiston ulkopuolella. Helsingin yliopistosta valmistunut tohtori on syvällisesti perehtynyt omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen, hallitsee alansa tutkimusmenetelmät sekä soveltaa niitä kriittisesti uutta tieteellistä tietoa luodessaan. Tohtorintutkinnon suorittaneella on lisäksi tarjota työmarkkinoille ainutlaatuista osaamista esimerkiksi laajamittaisten projektien hallinnassa ja tulosten raportoinnissa, ongelmanratkaisussa sekä yleisessä tieteellisessä ajattelussa.

Jos tavoitteenasi on suorittaa tohtorintutkinto, valmistautuminen on syytä aloittaa hyvissä ajoin!

Hakukelpoisuus

Maisterintutkinto antaa sinulle yleisen hakukelpoisuuden tieteelliseen jatkotutkintoon. Maisterintutkinnon suoritusajankohdalla on vaikutusta siihen, milloin voit hakea jatko-opiskelijaksi.

Kaikkien maisterintutkintoon kuuluvien opintojen tulee olla suoritettuina valitsemasi hakukierroksen päättymiseen mennessä. Suunnittele siis valmistumisaikataulusi hyvissä ajoin tohtorikoulutuksen hakuajat mielessä pitäen.

Kuinka haen?

Helsingin yliopistossa on neljä tutkijakoulua, joiden alla toimii yhteensä 32 tohtoriohjelmaa. Hakukierroksia tohtorikoulutukseen on tohtoriohjelmasta riippuen kahdesta viiteen vuodessa. Tutustu hakuohjeisiin riittävän varhain ja selvitä sinua kiinnostavan tohtoriohjelman hakuaikataulut.

Yliopiston yleiset hakuohjeet sekä tietoa tohtoriohjelmista löydät yliopiston ulkoisilta verkkosivuilta. Perehdy ensin näihin ohjeisiin ja siirry sen jälkeen valitsemasi tohtoriohjelman verkkosivuille, joilta löydät tarkempaa tietoa kyseisen ohjelman valintakriteereistä, ohjausjärjestelyille asetetuista vähimmäisvaatimuksista ja hakemuksen jättämisestä.

Aloita myös sopivien ohjaajien etsiminen ajoissa, mieluiten jo muutamaa kuukautta ennen hakemista. Useimmissa tohtoriohjelmissa ohjausjärjestelyjen tulee olla ainakin alustavasti selvillä jo siinä vaiheessa, kun jätät hakemuksen.

Neuvontaa hakemiseen

Useimpiin hakemista koskeviin kysymyksiin löydät vastauksen hakijan ohjeista. Jos jokin asia kuitenkin askarruttaa, voit aina tarvittaessa olla yhteydessä yliopiston hakijapalveluihin. Hakijapalvelut tavoitat osoitteesta phd-admissions@helsinki.fi.

Jos haluat tietää lisää eri tohtoriohjelmista, hakemukseen tarvittavasta tutkimussuunnitelmasta tai tohtoriohjelman ohjaajista, ole yhteydessä suoraan ohjelmien henkilökuntaan. Yhteystiedot löydät tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien omilta verkkosivuilta.