Tänään nostamme lipun salkoon kestävän kehityksen tavoitteiden kunniaksi – jaa oma kestävyystekosi!
YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030:n vuosipäivää vietetään tänään 25.9. Yliopisto juhlistaa päivää nostamalla kestävän kehityksen tavoitteiden lipun salkoon jokaisella kampuksella. Päivä on hyvä hetki pohtia, miten jokainen voi edistää tavoitteita osana omaa työtä, opiskeluarkea tai vapaa-aikaa.
Yliopisto on sitoutunut Agenda 2030 -ohjelman edistämiseen. Ohjelman tavoitteet toimivat kestävyys- ja vastuullisuustyömme raameina. Kestävän kehityksen tavoitteiden lipun salkoon nostamalla osoitamme, että kannatamme ja edistämme esimerkiksi laadukasta ja tasa-arvoista koulutusta, ilmastonmuutoksen hidastamista, rauhaa ja oikeudenmukaista hallintoa sekä vastuullista kuluttamista. Tavoitteiden toteutumiseen tarvitaan mukaan kaikki toimijat valtioista ja päättäjistä yrityksiin ja kansalaisiin. Jokainen yliopistolainenkin voi osallistua omalta osaltaan.
Asiantuntijoiden parhaat vinkit
Millaisia vinkkejä yliopiston kestävä hyvinvointi -yksikön asiantuntijat antavat kestävän kehityksen edistämiseen?
“Pieniäkin tekoja tarvitaan. Voimme esimerkiksi pysähtyä työ- ja opiskeluarjessa huomaamaan, kuka jää keskustelussa helposti sivuun ja tehdä tilaa myös hänen näkökulmalleen. Tällaisilla konkreettisilla liittolaisuuden teoilla rakennamme yhdessä tasa-arvoisempaa ja osallistavampaa yliopistoyhteisöä.” - Sosiaalisen vastuun asiantuntija Yacine Kalke
“Yliopiston ilmasto- ja luontotyöhön tarvitaan ihan meitä jokaista. Voit esimerkiksi harkita, mitä valitset lautaselle lounaalla, miten käytät tekoälyä tai miten matkustat. Tällaisilla arjen valinnoilla on merkitystä näin suuren organisaation hiili- ja luontojalanjälkeen. Kampuksillamme järjestetään myös esimerkiksi niittytalkoita ja lajikartoituksia, joiden pariin ovat kaikki tervetulleita.” - Ilmasto- ja luontoasiantuntija Karoliina Koistila
“Jokainen meistä voi omassa työssään kysyä, miten kestävyysnäkökulmat on huomioitu, oli kyse sitten tutkimushankkeen suunnittelusta, opetuksesta, tilamuutoksista, tapahtuman järjestämisestä tai uuden projektin käynnistämisestä. Yhtä tärkeää on kysyä, millaista myönteistä muutosta haluamme työllämme olla rakentamassa.” -Kestävyys- ja vastuullisuusasiantuntija Elina Tanninen
“Tärkeä osa kestävyyttä on huolehtia omasta hyvinvoinnista ja toimia yliopistolla niin, että kaikilla on mahdollisimman hyvä olla. Arkiset, toisia huomioon ottavat kohtaamiset, niin muodolliset kuin epämuodollisetkin, vahvistavat yhteisöllisyyttä ja uuden oppimista.” -Opintopsykologi Johanna Mikkonen
“Jokainen meistä voi ottaa huomioon saavutettavuuden näkökulmat osana omaa työtään. Esimerkiksi selkeä kieli, saavutettavat materiaalit ja tilaisuuksien esteettömyyden huomioiminen ovat sellaisia tekoja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta.” - Tasa-arvovastaava, henkilöstöasiantuntija Timo Valtonen
Miten sinä pyrit edistämään kestävää kehitystä työarjessa, opinnoissa tai vapaa-ajalla? Lue lisää aiheesta ja osallistu keskusteluun Flammassa!
YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030
Agenda 2030 tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Vuonna 2015 sovitun ohjelman ytimessä on se, että ketään ei jätetä kehityksessä jälkeen. Kestävään kehitykseen liittyy olennaisesti ajatus planeetan rajoista. Ihmisen toiminta on sopeutettava maapallon luonnonvaroihin ja luonnon kestokykyyn. Tämä ajatus raamittaa vahvasti myös Helsingin yliopiston kestävyys- ja vastuullisuustyötä.
- Kestävän kehityksen lippupäivä (SDG Flag Day) on osa maailmanlaajuista kampanjaa, joka järjestetään vuosittain YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosipäivänä.
- Nostamalla kestävän kehityksen liput salkoihin osoitamme sitoutumisemme kestävän kehityksen tavoitteisiin.
- Lue lisää YKn Kestävän kehityksen tavoitteista.
Kestävä hyvinvointi -yksikkö
Kestävä hyvinvointi -yksikkö tukee yliopiston tavoitteellista vastuullisuustyötä ja yhteisön ja planeetan hyvinvointia. Henkilöstöpalveluiden alaisessa yksikössä on kolme tiimiä: opiskelijahyvinvointitiimi, kestävyys- ja vastuullisuustiimi, henkilöstön kehittäminen ja työhyvinvointi -tiimi.
Kuva: Kestävä hyvinvointi -yksikkö