Tutustu Helsingin yliopiston opintopsykologeihin

Puita kuvattuna alhaalta päin, aurinkoinen sää.
Tiedote 23.04.2021

Esittelyssä yliopiston hyvinvointipalveluiden toimijoita, osa 2/2

Vuosi sitten etäopiskeluun siirryttiin äkkiä, ja niin opiskelijat kuin opetus- ja hallintohenkilöstö ovat joutuneet sopeutumaan uuteen yliopistoarkeen. Opintopsykologit Johanna Mikkonen ja Kari Peltola jakoivat ajatuksiaan erityisesti poikkeusajan opiskeluun liittyvistä haasteista, mielen toiminnasta ja riman korkeudesta.

Etäopiskelun haasteet 

Poikkeusolojen tuomat haasteet heijastuvat lähes väistämättä opiskeluun. Väsymys, aikaansaamattomuus, mielialavaikeudet, kaventunut elämänpiiri ja yksinäisyyden kokeminen ovat viime aikoina välittyneet opintopsykologeille opiskelijoiden puheista. Keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat ovat myös korostuneesti nousseet esiin nyt, kun opiskelijat joutuvat opiskelemaan kotona.

Johanna kuvaa, kuinka ”normaalioloissa opettajien ja muiden opiskelijoiden kohtaamiset ovat kuin öljyä saranoille, jotka etätyöskentelyssä jäävät rasvaamatta ja narisevien ovien avaaminen on kitkaista”. Etäopiskelussa jo motivaation ylläpito voi olla erityisen hankalaa. ”Sisäisen motivaation peruspilareita ovat autonomia eli mahdollisuus vaikuttaa omaan toimintaan ja valintoihin, pystyvyys eli riittävät onnistumisen kokemukset ja yhteisöllisyys eli kokemus siitä, että kuuluu osana johonkin suurempaan”. Erityisesti yhteisöllisyys toteutuu poikkeusoloissa rajatusti, eivätkä muutkaan peruspilarit toimi samoin kuin normaalioloissa. Kun asiat eivät etene, onnistumisen kokemuksia ei tule – yksin puurtaminen voi alkaa tuntua ahdistavalta ja jopa turhalta.

”Poikkeusaikana kulttuurimme yltiöllinen yksilökeskeisyys sekä itsekriittisyys ovat korostuneet”, Johanna kertoo. Opiskelijat voivat syyttää itseään siitä, että opinnot eivät etene, vaikka tilanne ei ole näin yksiselitteinen. Moni on tottunut opiskelemaan muiden kanssa poissa kotoa, joten tämänhetkiset aikaansaamisen ongelmat ovat myös rakenteellisia.

Itsekriittisyyteen taipuvaiset alkavat helposti pohtia myös sitä, miten muut tästä kaikesta suoriutuvat. Mieli rakentaa suoritustilanteista arviointeja, ja Karin mukaan on kovin inhimillistä, että mielen arvio on usein - ellei lähes aina - se, että muilla menee minua paremmin. On hyvä tiedostaa, että itseltä paljon vaatiminen on jaettu kokemus yliopistoyhteisössä. ”Tämä yhteisö koostuu jäsenistä, jotka ovat asettaneet riman lähtökohtaisesti aina korkealle – yliopistoon ei ole edes pääsyä, ellei näin olisi”, Kari toteaa.

Entä jos itseltään vaatii jatkuvasti huippusuorituksia? Johanna ja Kari lähestyvät liiallisia itseen kohdistuvia vaatimuksia urheilumetaforien kautta. Korkeushyppääjä ei voi joka kerta ajatella hyppäävänsä omaa ennätystään. Harjoittelussa on välillä hiottava tekniikkaa ja keskityttävä myös peruskuntoon sekä huolehdittava levosta, ravinnosta ja muusta elämän tasapainosta. ”Ennen tähtihetkeä voi sitten satsata vähän enemmän – aina ei voi kuitenkaan suorittaa sata lasissa”, Kari ajattelee. ”Eikä maratonillekaan lähdetä huomenna, jos tänään on aloittanut juoksemisen”, Johanna jatkaa.

Jos rima on jatkuvasti ennätyskorkeudessa, voi syntyä epäonnistumisen kierre; mikäli jatkuvasti tavoittelee suorituksia, joihin resurssit tai mahdollisuudet erityisesti tällä hetkellä eivät riitä, alkaa se nakertaa pystyvyysuskomuksia. Tämä olotila nostaa aloittamisen kynnystä ja heikentää motivaatiota ja aikaansaamista. Kaikkia opintoja ei opintopsykologien mukaan siis kannatakaan tehdä täysillä, eikä siihen todennäköisesti riitä aikakaan. Ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille voikin olla erityisen haastavaa hahmottaa sitä, mikä on tarpeeksi. Opintopsykologit vakuuttavat, että kaikesta ei tarvitse oppia kaikkea, joskus myös vähempi riittää. On tärkeää myös muistaa, että yliopistossa ei olla osaamassa vaan oppimassa.

Johanna muistuttaa, että itsen ja oman suorittamisen vertailu muihin on luonnollista, ja kaikki tekevät sitä. Itsekriittisyydessä ei myöskään itsessään ole mitään vikaa. Se voi tarkoittaa, että käsillä olevat tehtävät ovat itselle merkityksellisiä ja ne halutaan tehdä hyvin. Kriittisyys ei siis ole asia, josta pitäisi pyristellä eroon. Omien tavoitteiden tarkastelu sekä itsekritiikin näyttäytymisen tutkailu kuitenkin kannattaa. Sitä kautta voi käsitellä myös sitä, mikä on milloinkin riittävä suorittamisen taso itselle.

Mikä avuksi?

Entä jos kokee, ettei saa yksinkertaisesti mitään aikaiseksi? Karin mukaan kalenterityöskentely on auttanut monia opiskelijoita, ja opintopsykologien pienryhmissä harjoitellaankin muun muassa työtehtävien pilkkomista. Kun kokonaisuudet pilkkoo pienemmiksi paloiksi, ovat mahdollisuudet päästä liikkeelle paremmat. Ja jos mieli herjaa, että mitään ei ole saanut aikaseksi ja aika menee hukkaan, voi kalenterista konkreettisesti todistaa itselleen, että on saanut asioita aikaan ja liikkunut eteenpäin.

”On hyvä tunnistaa, kuinka oma mieli toimii sekä koettaa hyväksyä se, että mieleen tulee usein haastavia ajatuksia”, Kari sanoo. Esimerkiksi tehtävien aikataulutus ja pilkkominen on oman mielen kanssa toimimisen harjoittelua ja ikään kuin kumppanuutta mielen kanssa – sen opettelua, että näin minä ja tämä minun mieleni toimimme. Tämäkin vaatii harjoittelua, havaintojen tekemistä ja hyväksynnän opettelua. Johanna toteaakin, että myötätuntoinen suhtautuminen itseen, erilaisten tunteiden tunnistaminen ja niiden kanssa elämään oppiminen on elämänmittainen harjoitus.

Karin mukaan myös epämukavuuden sietäminen on tärkeä osa opiskelukykyä. Opiskelu vaatii epämukavuusalueelle menoa. Kun huomaa, että olo on epämukava ja tekee siitä huolimatta hommia, oppii epämukavuuden kanssa elämään. Johanna sanookin, että oppimista ei tapahdu, ellei välillä tunnu vähintäänkin haastavalta.  

Lopuksi Johanna kertoo, että ihmiset ovat evoluution myötä ohjelmoituja huomaamaan virheet – virheistä opitaan, ja ne huomataan korostuneesti, jottei samoja virheitä toistettaisi. Negatiivisuusharhan vuoksi hyvin sujuvat asiat jäävät helposti huomaamatta. Hyvän huomaamista voi kuitenkin tietoisesti harjoitella, mikä on hyvää vastalääkettä kohtuuttomalle itsekriittisyydelle.

 

Vaikka opintopsykologien yksilöohjausta on tarjolla rajallinen määrä, tulee uusia aikoja kuitenkin joka viikko varattavaksi. Opintopsykologit tarjoavat myös Etäopiskelun haasteet -pienryhmiä, joista löydät lisätietoa Opintopsykologien palvelut -sivulta Opiskelijan ohjeista.

Lisätietoa

 

Tiedote 23.04.2021

Lue lisää tiedotteita