Latinalaisen Amerikan vaihtokohteet

Voit hakea vaihtoon Latinalaiseen Amerikkaan Helsingin yliopiston partneriyliopistoihin Argentiinaan, Brasiliaan, Chileen, Costa Ricaan, Ecuadoriin, Kolumbiaan, Meksikoon ja Peruun. Vaihtopaikat on tarkoitettu joko kaikkien tiedekuntien opiskelijoille tai tiettyjen alojen opiskelijoille. Katso tarkemmat rajoitukset kunkin yliopiston kohdalta.

Jos et löydä tämän ohjeen vaihtokohteista sinulle mieluista kohdetta, katso myös ohje itsenäisesti ulkomaille.

Huomioi, että hakuaika EU/ETA-alueen ulkopuolella sijaitseviin vaihtokohteisiin voi olla jopa 1½ vuotta ennen vaihdon alkua. Ole siis ajoissa liikkeellä.

Latinalaisessa Amerikassa hyvä espanjan tai portugalin kielen taito on edellytys vaihtoon lähtemiselle. Hyvä espanjan tai portugalin kielen taito tarkoittaa B1/B2-kielitaitotasoa CEFR-asteikolla. Katso lisätietoa kielitaitovaatimuksista.

Opiskelija maksaa asumisen ja elämisen vaihtokohteessa sekä matka-, vakuutus- ja viisumikulut.

Lukuvuosi alkaa useimmissa Latinalaisen Amerikan maissa tammi-maaliskuussa. Syyslukukausi alkaa heinä-elokuun vaihteessa. Vaihtoaikaa ei voi jakaa kahdelle vaihtoyliopiston eri lukuvuodelle eli lukuvuoden kestävät vaihdot käynnistyvät tammi-maaliskuussa.

Tästä pääset takaisin ohjeeseen Vaihtokohteet maailmalla

Argentiina

Universidad de Mendoza

Universidad de Mendozan kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille

Kurssit:  Información estudiantes

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 12 Universidad de Mendozan opintopistettä
HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 Universidad de Mendozan opintopiste = 1,75 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Arvio kuukausittaisista kustannuksista (tiedot vuodelta 2018):

Asuminen 200 USD, ruoka n 150 USD, julkinen liikenne 30 USD, kirjat ym akateemiset kustannukset 30 USD/lukukausi

Kampusmajoitusta ei tarjolla.

Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Kolme paikkaa syyslukukaudeksi 2021, kevätlukaudeksi 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (tammi-joulukuu). Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Kolme paikkaa kevätlukukaudeksi 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (tammi-joulukuu)

Brasilia

Pontifícia Universidade Católica oo Rio De Janeiro, PUC-Rio 

PUC-Rion kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Portugali

Kaikkien vaihto-opiskelijoiden pitää tehdä portugalin kielen kielitaitotesti, ns. Placement test PUC-Riossa opintojen alussa (ensimmäisenä kurssipäivänä), jolla varmistetaan tarvittava kielitaito kursseille.

Jonkin verran kursseja tarjolla myös englanniksi (katso alla). Vaihto-opiskelijan pitää kuitenkin osallistua myös portugalinkieliseen opetukseen.

Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille PUC-Rion tiedekunnat 

Kurssit:

Brasiliaan ja Latinalaiseen Amerikkaan liittyviä kandidaattivaiheen kursseja on tarjolla jonkin verran myös englanniksi, esimerkiksi Culture, Literature, Business, Design, Civilization and History. Huom: “Disciplines in English are not necessarily offered every semester”.

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 16 PUC Rion opintopistettä

 

HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 PUC Rio credit = 1,5 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Täältä löydät lisätietoa elinkustannuksista Rio de Janeirossa.

PUC-Riolla ei ole asuntoloista, löydät täältä lisätietoa home stay-majoituksesta, jota PUC-Rio tarjoaa

Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Kolme paikkaa syyslukukaudeksi 2021, kevätlukukaudeksi 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (tammikuu-joulukuu). Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Kolme paikkaa kevätlukukaudeksi 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (tammi-joulukuu).

Universidade de São Paolo (USP)

USP:n kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Portugali
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille USP:llä on kahdeksan eri kampusta eri kapupungeissa, joista osa sijaitsee yli 300 kilometerin päässä Säo Paulosta.

USP tiedekunnat

Kurssit:

  • Aloittain, Disciplinas
  • tai hakusivulta, Parte do Nome –kohtaan kirjoita alan nimi
  • Englanninkieliset kurssikuvaukset
  • Graduação – kandidaattivaiheen kurssit
  • Pósgradução – maisterivaiheen kurssit. Jos haet maisterivaiheen kursseille, sinun pitää olla maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopistossa

Voit hakea kandidaattivaiheen (graduação) tai maisterivaiheen (pósgradução)opintoihin.

Kandidaattivaiheen opiskelija voi valita pósgradução -opintoja, edellytyksenä on, että kursseille vaaditut aikaisemmat opinnot on suoritettu.

Maisterivaiheen opiskelija voi valita graduação -opintoja.

Rajoitukset:

  • Alat, joihin et voi hakea: Lääketieteellisen ja eläinlääketieteellisen kliinisiin opintoihin.
  • Tiedekunnat, joihin sijoittuminen on erittäin vaikeaa: Faculdade de Arquitetura e Urbanismo – FAU, Faculdade de Economia, Administração e Contabilidade – FEA.

 

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 12 USP:n opintopistettä/lukukausi
HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 USP credit = 2 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Kustannukset vaihtelevat kampuksesta riippuen, täällä voit vertailla kustannuksia eri kaupungeissa

USP:llä ei ole asuntoloita vaihto-opiskelijoille, he suosittelevat liittymään USP ifriends -ohjelmaan helpottamaan asunnon löytämistä. Lisätietoa asumisesta

Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Neljä paikkaa joko syyslukukaudelle 2021 tai kevätlukukaudelle 2022, lukuvuosivaihto ei mahdollinen 2022. Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: neljä paikkaa kevätlukukaudelle 2022.

 

 

Faculdades Est, São Leopoldo

Faculdades Estin kotisivu

Yksikkökohtainen sopimus: Teologinen tiedekunta

 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Ei keskiarvovaatimusta
Kielitaitovaatimus Portugali
Partnerin mukaan myös hyvällä espanjan kielen taidolla voi pärjätä, mutta porugalin kielitaidon täyttävät hakijat menevät HY:n valinnassa edelle.
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille Sopimus on teologian alan opintoihin:

Täältä löytyvät kurssitiedot

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 8-10 EST credit / semester

Kurssit ovat 2 ja 4 creditin suuruisia

HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille Full work load for a year is 20-26 EST credits = 60 ECTS
Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana lukuvuodeksi 2021-2022 ja vuodeksi 2022
 
Kaksi paikkaa syyslukukaudeksi 2021, kevätlukukaudeksi 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (maalis-joulukuu).
Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: kaksi lukukauden tai lukuvuoden paikkaa kevätlukukaudeksi 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (maalis-joulukuu).

Chile

Universidad de Chile, Santiago de Chile

UChilen kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat, vaihtoon lähtiessä oltava suoritettu vähintään kaksi vuotta opintoja.
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille UChile tiedekunnat, löydät tiedekunnat Cuerpo académico de la Universidad -kohdasta

Täältä löydät tietoa vaihto-opiskelijoille avoimista kursseista

Maisterivaiheen opintojen edellytyksenä on, että kandidaatin tutkinto on suoritettuna.
Maisterivaiheen opintoihin pääsy harkitaan tapauskohtaisesti. U Chilen laitos ja maisteriohjelma arvioi hakijan akateemiset edellytykset maisterivaiheen opintoihin.

Rajoitukset: alat, joihin et voi hakea: Medicine, Health Sciences -opinnot.

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 30 UChilen opintopistettä
HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 Universidad de Chilen opintopiste = 0,8 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Arvio keskimääräisistä kuukausittaisista kustannuksista (asuminen ja ruoka) noin US$ 700 - US$ 1000. Universidad de Chilellä ei ole tarjolla asuntoloita, mutta auttavat vaihto-opiskelijoita asunnon löytämisessä.
Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Kaksi paikkaa syyslukukaudeksi 2021.  Kaikki vaihtopaikat tähän yliopistoon on jo täytetty, kohde ei ole mukana täydennyshaussa.

 

Pontificia Universidad Católica de Chile

UC:n kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille UC tiedekunnat

Täältä löydät kurssitiedot

Pääasiassa vain kandidaattivaiheen opintoihin.

Kandidaattivaiheen opiskelija voi valita vain kandidaattivaiheen opintoja.

Rajoitukset:

  • Alat, joihin et voi hakea: Marine Biology, Communication: Publicity courses
  • Näillä aloilla rajoituksia, mille kursseille voi päästä:
    • Music: Only theory courses.
    • Medicine: Only certain theoretical courses of public health and clinical rotations.
    • Economics and Administrative Sciences: Courses restricted to applicants who fulfill the requirements of each course.
    • Psychology Courses: Students in their second to fourth year in the major may apply.
    • Art Courses: Art courses are available just to Art major applicants.
Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 40 UC:n opintopistettä

 

HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 UC opintopiste = 0,6 ECTS
Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Ei paikkoja haettavana lukuvuonna 2021-22. Kohde ei ole mukana täydennyshaussa.

Kolumbia

Universidad de los Andes, Bogota

UniAndesin kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille UniAndes tiedekunnat

Täältä löydät kurssitiedot

Rajoitukset:

  • Alat, joihin et voi hakea: School of Management courses at Master level, School of Medicine
Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa minimivaatimus 12 créditos/ lukukausi,

suositus 17 créditos/lukukausi

HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 UniAndes credit = 1,8 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Ruokakustannukset/kk 70-140 $, julkisen liikenteen kertalippu n 0.8 $, vapaa-ajan kustannukset n 75 $/kk

Asuminen Torre Seneca asuntolassa n 2400 $/ lukukausi yksiössä, 1700 $ kahden hengen asunnossa tai 1400 $ neljän hengen asunnossa. Asunnon voi hankkia myös itsenäisesti.

Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Yhteensä 4 paikkaa, joista 2 paikkaa syyslukukaudelle 2021, 2 paikkaa kevätlukukaudelle 2022 tai  2 paikkaa lukuvuodelle 2022 (maalis-joulukuu). Kaikki vaihtopaikat tähän yliopistoon on jo täytetty, kohde ei ole mukana täydennyshaussa.

Pontificia Universidad Javeriana, Bogota 

Javerianan kotisivu

Yksikkökohtainen vaihtosopimus: valtiotieteellinen tiedekunta

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat, vaihtoon lähtiessä opiskelijan tulee kuitenkin olla suorittanut vähintään kahden vuoden opinnot
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille Täältä löydät kurssitiedot  -> Klikkaa Programas por Facultad Ciencias Sociales, sen jälkeen alaa esimerkiksi Sociologia -> Klikkaa Plan de estudios

Kurssitarjontaa on myös jonkin verran englanniksi, ks kurssilista

Voit hakea  Ciencias Políticas y Relaciones Internacionales ja  Ciencias Sociales–tiedekuntien kursseille.

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa Minimivaatimus 12 créditos/lukukausi,

Suositus 17 créditos/lukukausi

HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 Pontificia Universidad Javeriana credit = 1,8 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Asuminen 200-500 USD/kk, lisätietoa asumisesta

Ruoka 180 USD/kk, julkinen liikenne, kirjat yms n 70 USD/kk

Vaihtoaika Lukukausi
Vaihtopaikkoja haettavana Kuusi paikkaa syyslukukaudelle 2021 tai kevätlukukaudelle 2022. Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Kuusi paikkaa kevätlukukaudelle 2022.

 

Universidad Externado de Colombia

Uexternadon kotisivu

Yksikkökohtainen vaihtosopimus: Valtiotieteelinen tiedekunta

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille Täältä löydät kurssitiedot -> Klikkaa oppialan kohdalla Ver programa ja sen jälkeen Plan estudios

Voit hakea Facultad Ciencias Sociales –tiedekunnan kursseille.

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa minimivaatimus 18 créditos/lukukausi (UExternadon oma vaatimus jota noudatamme)
HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 Universidad Externado de Colombia credit = 1,8 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Asuminen 200-400 USD/kk, UExternadolla ei asuntolaa mutta tekee yhteistyötä kahden yliopistoille asuntolapalveluita tarjoavan rakennuksen kanssa: LivinnX sekä CityU Viviendas
Vaihtoaika Lukukausi
Vaihtopaikkoja haettavana 2 paikkaa syyslukukaudelle 2021 tai kevätlukukaudelle 2022. Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: 2 paikkaa kevälukukaudelle 2022

 

Universidad de Nacional de Colombia

Unalin kotisivu

Yksikkökohtainen vaihtosopimus: matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta sekä bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille Täältä löydät kurssitiedot
 

Voit hakea Facultad de Ciencias –tiedekunnan kursseille.

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa Minimivaatimus 12 créditos/lukukausi,

Suositus 17 créditos/lukukausi

HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 UNC credit = 1,8 ECTS
Vaihtoaika Lukukausi
Vaihtopaikkoja haettavana  Lokakuun 2020 haku: Yhteensä 4 paikkaa, joista 2 paikkaa syyslukukaudelle 2021, 2 paikkaa kevätlukukaudelle 2022 tai 2 paikkaa lukuvuodelle 2022 (helmikuu-joulukuu)

Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Yhteensä 3 paikkaa, joista 2 paikkaa syyslukukaudelle 2021, 1 paikka kevätlukukaudelle 2022 tai 1 paikka lukuvuodelle 2022 (helmikuu-joulukuu)

Costa Rica

Universidad de Costa Rica, San José

UCR:n kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat, vaihtoon lähtiessä oltava suoritettu vähintään kaksi vuotta opintoja.
Keskiarvovaatimus Vähintään 3,5 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
 
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille Täältä löydät UCR tiedekunnat ja kurssitiedot

Rajoitukset:

  • Alat, joihin et voi hakea: terveyteen liittyvät alat: Medicine and Dentistry (School of Health) are not available for exchange students due to limited space.
Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 12 UCR:n opintopistettä
HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 Universidad de Costa Rica opintopiste = 2 ECTS
Kulutiedot ja asuminen UCR tarjoaa Home Stay mahdollisuutta 700 USD / kk sisältäen kaksi ateriaa päivässä. Vaihto-opiskelijat voivat myös hakea asunnon itsenäisesti.
Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana kaksi paikkaa syyslukukaudeksi 2021 ja kolme paikkaa kevätlukukaudelle 2022 tai lukuvuodelle 2022 (maalis-joulukuu). Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Kaksi paikkaa kevätukukaudelle 2022 tai lukuvuodelle 2022 (maalis-joulukuu).

Ecuador

UNIVERSIDAD SAN FRANCISCO DE QUITO

USFQ:n kotisivu

Vaihto-ohjelmien ja yliopiston esittely englanniksi

 

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja  HUOM! maksulliseen osin Galápagos saarilla toteutettavaan ohjelmaan ei edellytetä espanjan kielitaitoa
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille USFQ:ssa on kaksi vaihtoehtoista ohjelmaa, joista toinen on maksullinen

1) Quiton vaihto-ohjelma Cumbayán kurssitiedot löydät täältä

2)  Maksullisen, osin Galápagos-saarilla toteutettavan ohjelman tiedot löytyvät täältä

  • Maksullinen ohjelma, hinta vaihtelee $12 450-14 400 välillä, lisätietoa maksuista täällä Huom! HY:n vaihto-opiskelijana et joudu maksamaan tuition feetä, ainoastaan Track-maksun.
  • Students select courses from one of four Academic Tracks in the biological and social sciences: (1) Evolution, Ecology and Conservation, (2) Marine Ecology; (3) People, Politics and the Environment and (4) Sustainable Tourism. Each academic track consists of five intensive 3-credit courses taught in 3-week modules. The first module takes place at USFQ’s main campus in Cumbayá valley, located just outside of Quito, followed by three modules that will take place in San Cristobal Island, Galápagos and then come back to the mainland where they will have an excursion to Tiputini research station in the Amazon Basin. All courses are taught in English. Please note courses are subject to change. Students can take up to two courses from different tracks, assuming they meet any necessary prerequisites and spaces are available (see Academic Tracks). Students in all tracks also take a required Spanish conversation class (1 credit). Volunteer placements (non-credit) in San Cristobal are also available to interested students.
Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 12 USFQ:n opintopistettä
HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 USFQ credit = 2 ECTS
Kulutiedot ja asuminen Hallinnnollinen kertamaksu 275 $ sisältää sim-kortin, n. kirjat yms akateemiset kustannukset 50 $/lukukausi, muut menot n 1500-2000 $/ lukukausi. 

Asuminen: USFQ tarjoaa Home Stay -mahdollisuutta hintaa 25 $ /pv sisältäen kaksi päivittäistä ateriaa. Opiskelija voi myös HY:n luvalla asua itsenäisesti, mutta on tällöin itse vastuussa kaikista asumisjärjestelyistään.

Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Viisi paikkaa syksylle 2021, keväälle 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (tammi-joulukuu). Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Kaksi paikkaa kevätlukukaudelle 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (tammi-joulukuu).

Meksiko

Universidad Nacional Autónoma de México, UNAM

UNAMin kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelija
Keskiarvovaatimus Vähintään 3
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille UNAMin tiedekunnat
 

Kurssit tiedekunnittain

Kurssit aloittain

Pääasiassa kandidaattivaiheen opiskelijoille.

Maisterivaiheen opiskelija voidaan valita, jos tarkoituksena on suorittaa vapaasti valittava kokonaisuus eli kanditason kursseja UNAMissa.

Poikkeustapauksissa UNAM voi harkita opiskelijaa maisterivaiheen opintoihin. Edellyttää UNAM tiedekunnan hyväksyntää ja lisäksi kandidaattitutkinto pitää olla suoritettuna.

Rajoitukset: Sijoittuminen hyvin epävarmaa; lääketiede, hammaslääketiede ja eläinlääketiede.

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa 30 UNAMin opintopistettä lukukausi
 
HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 UNAM credit = 0,75 ECTS
 
Kulutiedot ja asuminen Arvio kuukausittaisista kustannuksista:

Asuminen 150-300 USD, ruoka n 200 USD, julkinen liikenne 40 USD, vapaa-aika 80-160 USD sekä oppimateriaalit alasta riippuen: Huom! UNAMilla ei ole asuntolaa, asuntoja voi hakea CEPENn kautta  (vaatii rekisteröitymisen)

Vaihtoaika Lukuvuosi tai lukukausi
Vaihtopaikkoja haettavana Kaksi paikkaa syyslukukaudelle 2021, kevätlukukaudelle 2022 tai lukuvuodelle 2021-2022 (syys-kesäkuu). Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Yksi paikka kevätlukukaudelle 2022.

Peru

Pontificia Universidad Católica del Perú, Lima

PUCP:n kotisivu

Yliopistonlaajuinen kahdenvälinen vaihtosopimus: kaikki tiedekunnat 

Opintovaihe vaihdon aikana Kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijat
Keskiarvovaatimus Vähintään 3 (kaikki opinnot)
Kielitaitovaatimus Espanja
Kurssitarjonta vaihto-opiskelijoille PUCP tiedekunnat

Kurssit, valitse kohdassa Unidad Academica sinua kiinnostava tiedekunta ja kohdassa Ciclo de dictado uusin lukuvuosi

Rajoitus: näille kursseille et voi hakea: Centrum Graduate Business School.

Helsingin yliopiston minimivaatimus opintosuorituksia vaihto-opinnoissa Kursseja suoritettava vähintään 10 PUCP créditosin verran.

 

HY:n liikkuvuuspalveluiden suosittelema muuntokerroin opintopisteille 1 PUCP undergraduate credit = 2 ECTS

1 PUCP graduate credit = 2,5 ECTS

Kulutiedot ja asuminen Asumiskulut kuukaudesa asumismuodosta riippuen:

Home stay 300 - 450 USD (sisältäen ateriat)

Opiskelija-asuntolat 150-250 USD

PUCP:llä ei omia asuntoloita vaihto-opiskelijoille, mutta toimittavat hakijoille listan joko perhemajoitusvaihtoehdoista tai opiskelija-asuntoloista hakijan toiveiden mukaisesti.

Yksityinen asunto 300-600 USD

Ateriat 150 USD, julkinen liikenne 150 USD, opiskelutarvikkeet 50 USD, henkilökohtaiset kustannukset noin 100 USD

Vaihtoaika Lukukausi tai lukuvuosi
Vaihtopaikkoja haettavana Ei paikkoja haettavana lokakuun 2020 haussa. Helmikuun 2021 täydennyshaussa haettavissa ovat seuraavat paikat: Kolme paikkaa kevätlukukaudeksi 2022 tai lukuvuodeksi 2022 (maalis-joulukuu).