Rotaatiovaiheen tavoitteena on tutustuttaa tutkijalinjan opiskelija tutkimustyön tekemiseen. Rotaatiovaiheen tutkimusjaksojen aikana opiskelija tutustuu eri tutkimusryhmien tutkimusmenetelmiin ja -asetelmiin ja hän pääsee osaksi tutkijayhteisöä. Kunkin rotaatiojakson jälkeen opiskelijan tulisi tietää mitä ja miksi ko. ryhmässä tutkitaan ja olla tutustunut tutkimusryhmän käyttämiin keskeisiin tutkimusmenetelmiin.
Menettely
Vuodesta 2022 eteenpäin tutkijalinjalle valituilla opiskelijoilla on kahden ensimmäisen kesän aikana mahdollisuus perehtyä tutkimukseen ja löytää sopiva tutkimusryhmä rotaatioiden avulla (1-4 ryhmää kuukauden jaksoissa, rotaatiovaihe). Mikäli sopiva tutkimusryhmä löytyy jo ensimmäisenä kesänä, voi opiskelija aloittaa väitöskirjatutkimuksensa heti kyseisessä ryhmässä. Rotaatiovaiheessa voi vierailla enintään neljässä tutkimusryhmässä (1kk/tutkimusryhmä) ja viimeistään toisen kesän jälkeen tutkijalinjan opiskelija aloittaa väitöskirjatutkimuksensa valitsemassaan tutkimusryhmässä.
Tärkeä muistaa:
- opiskelijalla on oikeus asianmukaiseen työnohjaukseen ja turvalliseen työympäristöön
- rotaatiojaksoaan tekeviä opiskelijoita tulee kohdella tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti
Opiskelija ja ohjaaja
Tutkijalinjan opiskelija on itsenäisesti yhteydessä tutkimusryhmään jo hyvissä ajoin ennen rotaatiojakson alkamista ja neuvottelee tutkimusryhmän johtajan kanssa mahdollisuudesta tehdä rotaatiojakso kyseisessä ryhmässä. Rotaatiojaksolle hakeutuva opiskelija suorittaa perustutkintoa, joten hänen aiempi kokemuksensa laboratoriotyöskentelystä on hyvä selvittää ennen tarkemman tehtäväkuvauksen laatimista. Saatuaan suostumuksen ryhmässä työskentelyyn opiskelijan tulee olla yhteydessä linjan koulutussuunnittelijaan työsopimuksen tekemistä varten.
Rotaatiojakson tutkimusryhmän senioritutkijalla on oltava vähintään dosentin pätevyys ja tutkimusryhmän tulee tehdä laadukasta tutkimustyötä. Työn käytännön ohjaajan tulee olla käytettävissä koko kyseisen rotaatiojakson ajan. Käytännön ohjaajalta tulee vaatia sitoutumista tehtävään, ja hänellä pitää olla tähän tarvittavat tiedolliset ja taidolliset valmiudet.
Raportointi
Opiskelija kirjoittaa rotaatiovaiheen molempien kesien jälkeen raportin ja palauttaa sen tutkijalinjalle 15. syyskuuta mennessä. Raportissa pohditaan mm. eri tutkimusjaksoja, niissä opeteltuja menetelmiä ja saatuja tuloksia. Raportointilomakkeeseen on hyvä tutustua hyvissä ajoin ennen rotaatioraportin kirjoittamista. Linkki raporttiin lähetetään opiskelijoille sähköpostitse.
Usein kysytyt kysymykset rotaatioista
Haluan suorittaa rotaation ulkomailla. Miten se onnistuu?
Ulkomailla suoritettu rotaatio on antoisa kokemus, vaikka se vaatiikin hieman enemmän järjestelyjä Helsingissä suoritettuihin rotaatioihin nähden. Sopivan tutkimusryhmän etsiminen on sinun vastuullasi, mutta vinkkejä kannattaa kysellä vanhemmilta opiskelijoilta ja tarvittaessa LTT:n koulutussuunnittelijalta. Kun sopiva ryhmä on löytynyt, ilmoita työskentelytiedot samalla tavalla kuin muidenkin rotaatioiden kohdalla. Ulkomailla suoritettava rotaatio ei vaikuta kuukausipalkan suuruuteen, mutta kannattaa selvittää, oletko esimerkiksi oikeutettu korotettuun opintotukeen rotaation ajalta. Tarvittaessa saat rotaatiosta LTT:n koulutussuunnittelijalta erillisen todistuksen Kelaa varten – huomioithan kuitenkin, että rotaatioista ei myönnetä opintopisteitä. Lennot, majoitus ym. matkajärjestelyt sinun tulee hoitaa itse.
Haluan työskennellä tulevana kesänä vain yhdessä tutkimusryhmässä. Sopiiko se?
LTT:n erikoisuus ja ainutlaatuisuus piilee mahdollisuudessa vierailla useassa eri rotaatioryhmässä ennen tutkimusryhmän valitsemista. Yhdessä ryhmässä ei voi olla kuukautta pidempään tiedekunnan rahoituksella. Jos haluat jatkaa samassa ryhmässä, tulee sinun aloittaa harjoitteluvaihe. Tällöin rahoitus on 1kk/vuosi.
Yhden rotaatioista tulee sijoittua kliinistä tutkimusta tekevään tiedekuntamme tutkimusryhmään. Mikä lasketaan kliiniseksi ryhmäksi?
Kliiniseksi tutkimusryhmäksi lasketaan esimerkiksi ryhmä, jonka johtaja tekee kliinistä tutkimusta tai jossa käsitellään potilasdataa. Jos olet epävarma siitä, täyttääkö jokin tietty tutkimusryhmä kliinisen ryhmän kriteerit, voit tarkistaa asian LTT:n koulutussuunnittelijalta.
Pitäisikö jo ensimmäisen rotaatiokesän jälkeen (toisena opiskeluvuonna) tehdä tutkimusta osa-aikaisena?
Tämä riippuu ihan opiskelijan omasta jaksamisesta. LTT ei vaadi osa-aikaisen tutkimustyön tekemistä. Ensimmäisen vuoden opiskelijan on hyvä muistaa, että hänelle on toisena rotaatiokesänä tulossa uusia ryhmiä, joiden kautta oma tutkimusaihe saattaa valjeta paremmin.