Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Opintopsykologit tarjoavat ryhmiä ja yksilöohjausta Helsingin yliopiston perustutkinto-opiskelijoille ja väitöskirjatutkijoille, jotka kaipaavat tukea esimerkiksi motivaatioon, ajankäyttöön, aikaansaamiseen, stressiin, jaksamiseen, jännittämiseen tai tutkielmien tekoon liittyvissä kysymyksissä. 

Ajankohtaista

Opintopsykologien pienryhmät

Kandi- ja maisteriopiskelijoille tarjoamme ensisijaisesti pienryhmiä. Opintopsykologien pienryhmät on tarkoitettu opiskelijoille, joiden opinnot eivät etene ja jotka kaipaavat lisätukea opiskeluunsa. Kooltaan noin 10 opiskelijan ryhmissä on tietyt teemat ja lähtökohdat. Vakiintuneita opintopsykologien pienryhmiä ovat: 

  • Opiskelukuntoon opiskelijoille, joiden opinnot ovat viivästyneet
  • Tarkkaavaisuuden haasteita opiskelijoille, joilla on tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen ongelmia
  • Kirjoittamisen karikoita opiskelijoille, joilla on ongelmia tutkielmansa kirjoittamisen kanssa 

Pienryhmässä voit huomata, ettet ole yksin opiskeluun liittyvien ongelmiesi kanssa ja saat opintopsykologin ohjauksen lisäksi vertaistukea muilta opiskelijoilta. Ryhmissä tehdään ohjatusti omia opiskelutehtäviä ja opiskelua tukevia harjoituksia, jaetaan kokemuksia sekä kootaan ideoita ja vinkkejä, joista voit kokeilla itsellesi sopivia. Työskentely opintopsykologien pienryhmissä on luottamuksellista.  

Voit hakea mihin ryhmään tahansa omasta alastasi riippumatta. Voit ilmoittautua ja osallistua vain yhteen pienryhmään kerrallaan. Osallistujat valitaan pienryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä; etusijalla ovat ne opiskelijat, jotka eivät ole aiemmin olleet mukana pienryhmissä.  

Tietoa tulevista ryhmistä voi seurata sivulta Opiskelukykyä ja urasuunnittelua tukevat ryhmät.

Yksilöohjaus kandi- ja maisteriopiskelijoille

Kandi- ja maisteriopiskelijoille tarjoamme ensisijaisesti pienryhmiä. Monet opiskelijat hyötyvät muiden opiskelijoiden tapaamisesta. Samalla opintopsykologien resurssit riittävät useammalle opiskelijalle. Opintopsykologien yksilöohjausta tarjotaan näistä syistä aiempaa vähemmän. Lisäämme uusia aikoja ajanvaraukseen aina, kun se on mahdollista (torstaisin klo 9–11).  

Opintopsykologin kanssa voit keskustella aiheista, joita on käsitelty myös opintopsykologien Opiskelun tueksi -materiaalissa. Käy tutustumassa! Yksilöohjauksen tavoitteena on lisätä opiskelusi mielekkyyttä, sujuvoittaa opiskeluasi ja lisätä itseymmärrystäsi. Ohjauksessa tarkastelemme yhteistyössä toimintaasi, ajatuksiasi, kokemuksiasi ja tunteitasi. Vastaanotolla ja niiden välillä voidaan kokeilla uusia toimintatapoja ja harjoitella taitoja. Opintopsykologi on vaitiolovelvollinen, eikä kerro tätä koskevia tietoja ulkopuolisille ellei tästä opiskelijan kanssa erikseen sovita. 

Ohjauskertoja on 1–5, ja tapaamisten määrä sovitaan aina yhdessä opiskelijan kanssa. Mahdolliset jatkotapaamiset (2–5) sovitaan ensimmäisessä tapaamisessa. Ohjaustapaamisen pituus on 45–60 minuuttia. Opintopsykologit tarjoavat ensisijaisesti lähiohjausta. Perustellusta syystä lähiohjaus voidaan vaihtaa etäohjaukseksi. Voit toivoa etäohjausta ajanvarauslomakkeella tai lähettämällä sähköpostia opintopsykologille, jolle olet varaamassa aikaa. Etäohjauksissa on käytössä suojattu etäyhteys. Ajanvarauksen yhteydessä voit toivoa ohjausta myös puhelimitse tai chatilla. 

Ajanvaraus ja ohjausajan peruuttaminen 

  1. Katso vapaana olevat ajat kirjautumalla ajanvarausjärjestelmään. Voit varata ajan kenelle tahansa opintopsykologille, jolla on vapaa aika. Kandi- tai maisteriopiskelija ei voi kuitenkaan varata väitöskirjatutkijoille varattua aikaa eikä päinvastoin.
  2. Kandi- ja maisteriopiskelijoiden yksilöohjausaikoja on todella rajoitetusti. Mahdollisia yksilöohjausaikoja avautuu ajanvarausjärjestelmään torstaisin klo 9–11.
  3. Anna toimiva sähköpostiosoite, kun varaat ajan. Saat sähköpostiin varausvahvistuksen ja ohjeet. Saat varauksestasi myös tekstiviestivahvistuksen. Jos et saa vahvistuksia, ota yhteys opintopsykologiin. Yhteystiedot löydät henkilöhausta.
  4. Jos joudut peruuttamaan ajanvarauksesta varaamasi ajan, tee se mahdollisimman hyvissä ajoin. Saamasi sähköpostilinkin kautta voit peruuttaa ajan viimeistään vuorokautta ennen tapaamista. Sen jälkeen linkki sulkeutuu ja peruutus on tehtävä lähettämällä tekstiviesti suoraan opintopsykologille.
  5. Jos olet jo tavannut opintopsykologin ja sopinut seuraavan ajan hänen kanssaan, peruuta aika lähettämällä tekstiviesti suoraan opintopsykologillesi. Opintopsykologien yhteystiedot löydät henkilöhausta hakusanalla opintopsykologi.
  6. Etukäteen peruuttamasi ajan voit käyttää myöhemmin. Peruuttamaton aika lasketaan käytetyksi ohjauskerraksi.

Yksilöohjaus väitöskirjatutkijoille

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden yksilöohjaus on suunnattu erityisesti apurahalla tai muulla ulkopuolisella rahoituksella väitöskirjaa tekeville. Jos olet työsuhteessa yliopistoon, hakeudu ensisijaisesti työterveyshuollon palveluihin. Lisää tietoa työterveyshuollosta löydät Flammasta. 

Opintopsykologi tarjoaa tohtoriohjelmien ulkopuolisen näkökulman esimerkiksi seuraavissa tohtorikoulutukseen liittyvissä haasteissa:

  • stressi
  • motivaatio-ongelmat
  • prokrastinaatio
  • opiskelun ja muun elämän yhteensovittaminen
  • haasteet väitöskirjan ohjaukseen liittyen.  

Varaa aika yksilöohjaukseen ajanvarauksesta. Varmista, että valitset pudotusvalikosta väitöskirjatutkijoita varten tarjotun ajan. Uusia aikoja lisätään ajanvaraukseen torstaisin.

Opintopsykologit tarjoavat pääsääntöisesti lähiohjausta. Tarvittaessa voit kuitenkin toivoa aikaa varatessasi etäohjausta lähettämällä sähköpostia opintopsykologille, jolle olet varaamassa aikaa.

Vastaanottotilat ja opintopsykologit

Vastaanottotilat

Keskustakampus Kaisa-talo: Fabianinkatu 30, 4. krs, Kaisa-talon ohjaustilat

Keskustakampus Kruununhaka (Soc & kom): Snellmaninkatu 12, 3. krs. huone 331, käynti Yrjö Koskisen kadun puolelta

Kumpula: Chemicum (huone A117) kartta (pdf)

Meilahti: Haartmaninkatu 3, Hyvinvointitoimijoiden tila (huone B111)

Meilahti: Tukholmankatu 8, Biomedicum 2B (huone 113)

Viikki: Infokeskus Korona, Viikinkaari 11, 2. krs, huone 2043

Opintopsykologit

Opintopsykologien palveluosoite on opintopsykologi@helsinki.fi. Palveluosoitteen kautta ei voi varata aikoja ohjaukseen.

Johanna Björklund (ruotsinkieliset koulutusohjelmat, Soc&kom, kasvatustieteellinen tiedekunta, valtiotieteellinen tiedekunta)

Janna Pöntinen (bio- ja ympäristötieteellinen, eläinlääketieteellinen & maatalous-metsätieteellinen tiedekunta)

Seppo Hiltunen (farmasian & oikeustieteellinen tiedekunta)

Emma Vilppo (matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, teologinen tiedekunta)

Jasmin Kurkaa (lääketieteellinen tiedekunta)

Anu Lehtinen (johtava opintopsykologi, yksilölliset järjestelyt)

Johanna Mikkonen (väitöskirjatutkijat, yksilölliset järjestelyt, humanistinen tiedekunta) 

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Millaisissa asioissa voin ottaa yhteyttä opintopsykologiin? Mitä opintopsykologin vastaanotolla tapahtuu? Tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin.

Tietosuojakäytännöt

Helsingin yliopiston opintopsykologitoiminnassa noudatetaan turvallisia tietosuojakäytäntöjä. Lue lisää opintopsykologien tietosuojakäytännöistä.