Sisu-ohje: Hyväksilukemisen hakeminen

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Ennen hakemuksen tekemistä, lue hyväksilukemisen periaatteet huolellisesti sivulta Opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen Jos olet tohtorikoulutettava, löydät sinua koskevat ohjeet sivulta Aiemmin hankitun osaamisen hyväksyminen tohtorintutkintoon.

Sisussa hyväksilukemista haetaan joko korvaamisena tai sisällyttämisenä:

  • Korvaaminen tarkoittaa pakollisen tai vaihtoehtoisen opintojakson korvaamista opinnolla, jonka olet suorittanut toisessa kotimaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa.
  • Sisällyttäminen tarkoittaa, että toisessa kotimaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa hankittu osaamisesi liitetään sellaisenaan osaksi tutkintosi valinnaisia tai vaihtoehtoisia opintoja. Lisäksi jos haluat sijoittaa tutkintoosi ja opintosuunnitelmaasi opintoja, jotka on kiinnitetty toiseen Helsingin yliopistossa suoritettuun tutkintoon tai opintokokonaisuuteen, sinun tulee tehdä sisällyttämishakemus.
  • Henkilökohtaista suoritusta haetaan, jos esimerkiksi opintojakson suoritus on jäänyt jostain syystä vajaaksi ja sinun täytyy täydentää suoritusta vastuuopettajan ohjeiden mukaisesti. Lue lisää henkilökohtaisen suorituksen hakuperusteista ohjeesta Opintosuorituksen täydentäminen.
  • Muulla tavoin kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen hyväksilukemista haetaan tavalliseen tapaan korvaavuus- tai sisällyttämishakemuksella. Muulla kuin muodollisella koulutuksella tarkoitetaan epävirallisen oppimisen tai arkioppimisen kautta syntyvää osaamista. Epävirallista oppimista voi syntyä esimerkiksi täydennyskoulutuksessa, työpaikkojen järjestämässä koulutuksessa tai vapaan sivistystyön koulutuksessa. Arkioppimista voi puolestaan syntyä esimerkiksi työkokemuksen, luottamustoimen tai harrastuksen parissa.

Voit hakea hyväksilukemista ainoastaan sellaiseen opintosuunnitelmaan, johon sinulla on opiskeluoikeus. Hyväksiluettavien opintojen pitää olla alle 10 vuotta vanhoja.

Huomioithan nämä tärkeät asiat

  • Helsingin yliopistossa tai avoimessa yliopistossa suoritetuista opinnoista ei tarvitse tehdä hyväksilukuhakemusta, paitsi jos opinnot on kiinnitetty toiseen tutkintoon tai opintokokonaisuuteen. Muussa tapauksessa voit merkitä tekemäsi suorituksen itse Sisussa vastaavaksi opintojaksoesitteeltä tai hakea poikkeukselle hyväksyntää vapaan muokkauksen tilassa (katso vapaan muokkauksen tilan käyttöohjeet). Joissain poikkeustapauksissa HY:ssä suoritetuista kieli- ja viestintäopinnoista täytyy tehdä korvaamishakemus, katso lisätietoa Kielikeskuksen hyväksilukuohjeista.
  • Liitä aina hyväksilukuhakemukseesi opintosuoritusote siitä yliopistosta, jossa olet suorittanut hyväksiluettavan opinnon. Hakemustasi ei voida käsitellä ilman opintosuoritusotetta. Vaihtoehtoisesti voit lisätä linkin suorituksistasi Opinnon kuvaus -kenttään. Saat linkin Oma opintopolku -palvelusta omista suoritustiedoistasi. Tarkista kuitenkin, että linkissä näkyvät oikeat suoritustiedot. Huomaa myös, että linkki on voimassa vain puoli vuotta.
  • Tee hakemus jokaiselle opintojaksolle erikseen, jotta voit sijoittaa opintojaksot eri kohtiin suunnitelmassasi. Hae useamman opintojakson hyväksilukua yhdellä hakemuksella vain, jos olet varma, että sijoitat ne suunnitelmassasi yhteen kohtaan - esimerkiksi muihin valinnaisiin opintoihin.
  • Vaikka hakisit opintokokonaisuuden hyväksilukemista, tee silti jokaiselle kokonaisuuteen sisältyvälle opintojaksolle erillinen hyväksilukemishakemus.

Korvaavuuden hakeminen

Tee korvaavuushakemus, kun kaikki nämä asiat pitävät paikkansa:

  • haluat korvata jonkin suunnitelmassasi pakollisen tai vaihtoehtoisen opintojakson
  • olet suorittanut opinnot jossakin toisessa yliopistossa, ammattikorkeakoulussa tai Maanpuolustuskorkeakoulussa tai hankkinut osaamisen muussa kuin muodollisessa koulutuksessa
  • sinulla ei ole kyseisistä opinnoista suoritusmerkintää Sisussa.

Valitse korvattava opintojakso

  1. Aloita korvaavuuden hakeminen Opintojen rakenne -sivulta. Etsi ensin opintosuunnitelmastasi se opintojakso, jonka haluat korvata.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
     
  2. Avaa opintojaksoesite klikkaamalla koodia opintojakson kuvakkeessa.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
     
  3. Avaa opintojaksoesitteen Korvaavuudet-välilehti.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

    Sen alaosassa on otsikko Hyväksiluku, ja otsikon alla Siirry hakemukseen -painike. Klikkaa sitä. Korvaavuushakemus aukeaa ponnahdusikkunaan.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

  4. Klikkaa ponnahdusikkunassa painiketta 'Lisää opinnon tai osaamisen tiedot'.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  5. Valitse lisättävän opinnon tyyppi uudessa ponnahdusikkunassa.
    1. Valitse radionapeista 'Suoritettu opinto', jos olet suorittanut opintoja toisessa yliopistossa, ammattikorkeakoulussa tai Maanpuolustuskorkeakoulussa.
    2. Valitse radionapeista 'Muulla tavalla hankittu osaaminen', jos haet korvaavuutta esimerkiksi työssä, luottamustoimessa tai harrastuksessa hankitun osaamisen perusteella. Löydät lisätietoa muulla tavoin kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen hyväksilukemisesta Opintojen ja osaamisen hyväksilukemisen ohjeesta.
  6. Klikkaa Lisää-painiketta.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Lisää korvaavuuden tiedot

Täytä avautuvan näkymän tekstikenttiin muualla suorittamasi opinnon tiedot, kuten opintojakson laajuus ja nimi alkuperäisessä suorituspaikassa. Lisää korvaavan suorituksen nimi myös ruotsiksi ja englanniksi, mikäli mahdollista. Kirjaa Opinnon kuvaus -kenttään suoritetun opintojakson tavoitteet, sisällöt sekä mahdollinen kirjallisuus.

Voit tarvittaessa lisätä seuraavaksi toisen korvaavan opintosuorituksen tiedot klikkaamalla uudestaan 'Lisää opinnon tai osaamisen tiedot' -painiketta, joka näkyy nyt muualla suorittamasi opinnon tietojen alapuolella. Tee näin esimerkiksi silloin, kun haluat korvata 10 op laajuisen opintojakson kahdella 5 op laajuisella, muualla suoritetulla opinnolla.

Lisää liitteet

Lisää liitteet klikkaamalla Valitse tiedostot -painiketta sivun alareunassa tai raahaamalla tiedostot kenttään, jossa lukee "Pudota tiedostot tähän". Tarvitset korvaavuushakemuksen liitteiksi opintosuoritusotteen siitä yliopistosta, jossa olet suorittanut opinnot, sekä suoritetun opintojakson kuvaustekstin. Liitä suoritetun opintojakson kuvaus hakemukseen liitetiedostona (esim. kuvakaappaus), mikäli et ole lisännyt sitä Opinnon kuvaus -kenttään. Jos haet korvaavuutta muulla tavoin kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen perusteella, liitä hakemukseesi myös kuvaus siitä, kuinka hankkimasi osaaminen vastaa opintojesi osaamistavoitteita. Ilman opintosuoritusotetta ja opintojakson kuvausta hakemusta ei voida käsitellä.

Lisää tarvittaessa myös muut koulutusohjelmasi edellyttämät liitteet. Saat lisätietoa tarvittavista liitteistä sivulta Opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen. Klikkaa lopuksi Jatka-painiketta hakemuksen oikeassa alakulmassa.
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Vaihtoehtoisesti voit opintosuoritusotteen sijaan lisätä linkin suorituksistasi Opinnon kuvaus -kenttään. Saat linkin Oma opintopolku -palvelusta omista suoritustiedoistasi. Tarkista kuitenkin, että linkissä näkyvät oikeat suoritustiedot. Huomaa myös, että linkki on voimassa vain puoli vuotta.

Valitse, millä tavoin haluat tiedon päätöksestä

Nyt hakemuksessa alimmaksi tulee näkyviin otsikko Arvostelu ja päätös. Valitse radionapilla, millä tavoin haluat tiedon päätöksestä. Suosittelemme valitsemaan sähköisen päätöksen, jos et välttämättä tarvitse päätöstä paperisena. Klikkaa hakemuksen oikeasta alareunasta Lähetä hakemus -painiketta. Voit tämän jälkeen halutessasi tulostaa hakemuksen näkymän yläreunasta. 
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Päätöksestä tiedottaminen

Saat tehdystä päätöksestä ilmoituksen Sisun etusivulle ja viesteihin. Hakemus löytyy myös Omat tiedot -sivulta. Kun korvaavuushakemuksesi on hyväksytty, näkyy korvattu opintojakso opintosuunnitelmassasi suoritettuna.

Sisällyttämisen hakeminen

Tee sisällyttämishakemus, kun kaikki nämä asiat pitävät paikkansa:

  • olet suorittanut opinnot jossakin toisessa yliopistossa, ammattikorkeakoulussa tai Maanpuolustuskorkeakoulussa tai hankkinut osaamisen muussa kuin muodollisessa koulutuksessa
  • sinulla ei ole kyseisistä opinnoista suoritusmerkintää Sisussa
  • aiot sisällyttää opinnot suunnitelmassasi valinnaisiin tai vaihtoehtoisiin opintoihin.

Poikkeustapauksissa tee sisällyttämishakemus myös, jos suorittamasi opinnot on jo kiinnitetty toiseen Helsingin yliopistossa suoritettuun tutkintoon tai opintokokonaisuuteen, joka on suoritettu Helsingin yliopistossa tai Avoimessa yliopistossa.

Hakeminen opintoluonnoksen kautta

Olet saattanut jo tehdä sisällytettävistä opinnoista opintosuunnitelmaasi opintoluonnoksen. Tee silloin sisällyttämishakemus opintoluonnoksen kautta. Tällöin hyväksiluettu opinto näkyy opintosuunnitelmassasi suoraan siinä kohdassa, johon opintoluonnos on aikaisemmin hyväksytty.

Avaa hakemus Opintojen rakenne -sivulla näin:

  1. Klikkaa ensin 'Opintoluonnos'-linkkiä sen opintojakson kuvakkeessa, mihin haet sisällyttämistä.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  2. Klikkaa sitten Ehdota suoritusta -painiketta.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  3. Valitse radionapeista vaihtoehto 'Haen sisällyttämistä' ja klikkaa Jatka.Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Hakeminen ilman opintoluonnosta

Jos teet hakemuksen ilman opintoluonnosta, klikkaa opintosuunnitelman rakennenäkymän oikeassa yläkulmassa painiketta, jossa on kolme pistettä. Valitse pudotusvalikosta vaihtoehto 'Hae osaamisen sisällyttämistä'.
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Ehdota suoritusta

  1. Valitse tai tarkista ensin sisällytettävän opinnon sijoituspaikka opintosuunnitelmassasi. Jos sijoituspaikka ei ole vielä valittuna tai haluat muuttaa sitä, klikkaa linkkiä sijoituspaikan vieressä. Linkki on tapauksesta riippuen joko 'Vaihda' tai 'Valitse suoritukselle paikka rakenteessa'.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  2. Kirjoita sitten tekstikenttään suorituksen nimi, esimerkiksi toisen yliopiston opintosuoritusotteessa kerrottu nimi. Klikkaa Jatka-painiketta.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  3. Klikkaa avautuvassa ponnahdusikkunassa painiketta 'Lisää opinnon tai osaamisen tiedot'.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  4. Valitse lisättävän opinnon tyyppi uudessa ponnahdusikkunassa.
    1. Valitse radionapeista 'Suoritettu opinto', jos olet suorittanut opintoja toisessa yliopistossa, ammattikorkeakoulussa tai Maanpuolustuskorkeakoulussa. 
    2. Valitse radionapeista 'Muulla tavalla hankittu osaaminen', jos haet korvaavuutta esimerkiksi työssä, luottamustoimessa tai harrastuksessa hankitun osaamisen perusteella. Löydät lisätietoa muulla tavoin kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen hyväksilukemisesta Opintojen ja osaamisen hyväksilukemisen ohjeesta.
  5. Klikkaa Lisää -painiketta.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Lisää sisällytettävän opinnon tiedot

Täytä avautuvan näkymän tekstikenttiin muualla suorittamasi opinnon tiedot. Lisää suorituksen nimi myös ruotsiksi ja englanniksi, mikäli mahdollista. Lisää yhteen hakemukseen ainoastaan yhden muualla suoritetun opinnon tiedot!

Lisää liitteet

Lisää seuraavaksi liitteet klikkaamalla Valitse tiedostot -painiketta sivun alareunassa tai raahaamalla tiedostot kenttään, jossa lukee "Pudota tiedostot tähän". Huom! Lisää liitteeksi vähintään opintosuoritusote siitä yliopistosta, jossa olet suorittanut opinnot. Suoritusotteessa pitää näkyä opiskelijan perustiedot ja suoritusten tiedot. Ilman tätä liitettä hakemustasi ei voida käsitellä.

Lisää tarvittaessa myös muita liitteitä. Jos haet sisällytystä muulla tavoin kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen perusteella, liitä hakemukseesi myös kuvaus siitä, kuinka hankkimasi osaaminen vastaa opintojesi osaamistavoitteita. Klikkaa lopuksi Jatka-painiketta hakemuksen oikeassa alakulmassa.
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Vaihtoehtoisesti voit opintosuoritusotteen sijaan lisätä linkin suorituksistasi Opinnon kuvaus -kenttään. Saat linkin Oma opintopolku -palvelusta omista suoritustiedoistasi. Tarkista kuitenkin, että linkissä näkyvät oikeat suoritustiedot. Huomaa myös, että linkki on voimassa vain puoli vuotta.

Valitse, millä tavoin haluat tiedon päätöksestä

Nyt hakemuksessa alimmaksi tulee näkyviin otsikko Arvostelu ja päätös. Valitse radionapilla, millä tavoin haluat tiedon päätöksestä. Suosittelemme valitsemaan sähköisen päätöksen, jos et välttämättä tarvitse päätöstä paperisena. Klikkaa hakemuksen alareunasta Lähetä hakemus -painiketta. Voit tämän jälkeen halutessasi tulostaa hakemuksen näkymän yläreunasta.
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Päätöksestä tiedottaminen

Saat tehdystä päätöksestä ilmoituksen Sisun etusivulle ja viesteihin. Hakemus löytyy myös Omat tiedot -sivulta. Kun sisällyttämishakemuksesi on hyväksytty, näkyy sisällytetty opintojakso opintosuunnitelmassasi suoritettuna.

Henkilökohtaisen suorituksen hakeminen

Henkilökohtaista suoritusta voit hakea tilanteessa, jossa sinun täytyy täydentää opintojaksoa tai opintokokonaisuutta vastaamaan koulutusohjelmasi opetussuunnitelmassa kuvatut osaamistavoitteet.  

Ennen henkilökohtaisen suorituksen hakemista, lue huolellisesti hakuperusteet sivulta Opintosuorituksen täydentäminen.

Huom! Henkilökohtaista suoritusta ei voi käyttää vanhentuneiden opintojen päivittämiseen.

Hakeminen opintoluonnoksen kautta

Jos olet jo tehnyt suorituksesta opintoluonnoksen, avaa hakemus Opintojen rakenne -sivulla näin:

  1. Klikkaa ensin 'Opintoluonnos'-linkkiä sen opintoluonnoksen kuvakkeessa, mihin haet sisällyttämistä.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  2. Klikkaa sitten Ehdota suoritusta -painiketta.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  3. Valitse radionapeista vaihtoehto 'Haen henkilökohtaista suoritusta' ja klikkaa Jatka-painiketta.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Hakeminen ilman opintoluonnosta

Jos etenet ilman opintoluonnosta, klikkaa rakennenäkymän oikeassa yläkulmassa painiketta, jonka keskellä on kolme mustaa pistettä. Valitse pudotusvalikosta vaihtoehto 'Hae henkilökohtaista suoritusta'.
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Ehdota suoritusta

  1. Valitse tai tarkista ensin henkilökohtaisen suorituksen sijoituspaikka opintosuunnitelmassasi. Jos sijoituspaikka ei ole vielä valittuna tai haluat muuttaa sitä, klikkaa linkkiä sijoituspaikan vieressä. Linkin nimi on tapauksesta riippuen joko 'Vaihda' tai 'Valitse suoritukselle paikka rakenteessa'.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
  2. Kirjoita sitten tekstikenttään henkilökohtaisen suorituksen nimi, esimerkiksi esseen tehtävänannon otsikko.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Lisää henkilökohtaisen suorituksen tiedot

Täytä avautuvan näkymän tekstikenttiin henkilökohtaisen suorituksen tiedot:

  • Perustelut suorituksen hakemiselle
  • Vastuuopettajan nimi
  • Sovittu opintopistemäärä
  • Suorituksen sisältö ja vaaditut tehtävät

Lisää liitteet

Lisää seuraavaksi liitteet klikkaamalla Valitse tiedostot -painiketta sivun alareunassa tai raahaamalla tiedostot kenttään, jossa lukee "Pudota tiedostot tähän". Klikkaa lopuksi Jatka-painiketta hakemuksen oikeassa alakulmassa.
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Valitse, millä tavoin haluat tiedon päätöksestä

Nyt hakemuksessa alimmaksi tulee näkyviin otsikko Arvostelu ja päätös. Valitse radionapilla, millä tavoin haluat tiedon päätöksestä. Suosittelemme valitsemaan sähköisen päätöksen, jos et välttämättä tarvitse päätöstä paperisena. Klikkaa hakemuksen oikeasta alareunasta Lähetä hakemus -painiketta. Voit tämän jälkeen halutessasi tulostaa hakemuksen. Tulosta -painike on hakemuksen yläreunassa Peru hakemus -painikkeen vasemmalla puolella.
Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.

Päätöksestä tiedottaminen

Saat tehdystä päätöksestä ilmoituksen Sisun etusivulle ja viesteihin. Hakemus löytyy myös Omat tiedot -sivulta. Kun hakemuksesi on hyväksytty, näkyy täydennetty opintojakso opintosuunnitelmassasi suoritettuna.

Opintojakson hyväksilukeminen osissa

Erityistapauksia:

  • Jos olet suorittanut toisessa kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa esim. 10op laajuisten opinnon, josta puolella aiot korvata pakollisen opinnon ja puolet sisällyttää tutkintoosi valinnaisina opintoina, sinun pitää tehdä kaksi hyväksilukuhakemusta:

    1. Korvaavuushakemus pakollista opintoa korvaamaan
    2. Sisällyttämishakemus loppuosan sisällyttämiseksi tutkintoosi.
  • Jos haluat korvata vain osan pakollisesta opintojaksosta muualla suoritetuilla opinnoilla ja täydentää suorituksen valmiiksi vastuuopettajan ohjeiden mukaan, toimi näin:
    1. Hae sisällyttämistä muualla suoritetun opinnon osalta
    2. Hae henkilökohtaista suoritusta täydentävän suorituksen osalta
    3. Poista alkuperäinen opintojakso suunnitelmastasi vapaan muokkauksen tilassa, kun molemmat hakemukset on hyväksytty.
  • Jos olet sopinut, että voit korvata osan jostakin opintojaksosta toisessa kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa suorittamallasi opinnolla ja täydennät suoritusta jollakin koulutusohjelmasi määräämällä tavalla, hae henkilökohtaista suoritusta seuraavasti:
    1. Hae henkilökohtaista suoritusta toisessa yliopistossa suoritetulle opinnolle
    2. Hae toista henkilökohtaista suoritusta koulutusohjelmassa sovitulle täydentävälle suoritukselle
    3. Poista vapaan muokkauksen tilassa suunnitelmastasi se opintojakso, jonka korvaat henkilökohtaisilla suorituksilla ja hae muutokselle hyväksyntää.

Hakemuksen peruminen

  1. Klikkaa Sisun päävalikosta auki Omat tiedot.
  2. Avaa Hakemukset ja päätökset -välilehti.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
     
  3. Klikkaa hakemusta, jonka haluat perua.
    Kuvakaappaus Sisun käyttöliittymästä.
     
  4. Klikkaa Peru hakemus -painiketta.

Linkit muihin Sisu-ohjeisiin

Löydät kaikki Sisun käyttöohjeet kootusti sivulta Sisun käyttöohjeet.

Löydät vastauksia yleisimpiin ongelmiin ja kysymyksiin sivulta Usein kysytyt kysymykset Sisusta.