Opintojen ohjaus tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmassa
Tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmassa opiskelijan ohjaus toteutetaan osana kaikille pakollista akateemisten taitojen opintojaksoa. Opintojakson puitteissa jokainen koulutusohjelman opiskelija saa orientointiviikolla itselleen nimettynä ohjaavan opettajan, alumnimentorin sekä opiskelijatuutoriryhmän. Ohjaavia opettajia ja alumnimentoreita on jokaiselle sisäänotolla nimettynä 5 ja nämä työskentelevät pareittain heille osoitetun ryhmän kanssa. Ryhmien koko on 40-60 vuosittaisen sisäänoton koosta riippuen. Ohjaava opettaja säilyy opiskelijalla samana koko kandivaiheen ajan ja oman ohjaavan opettajansa nimen voi opiskelija tarkistaa Sisu-järjestelmästä.
Alumnimentori on toiminnassa mukana vuoden ajan. Koska tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmassa opiskelijamäärät ovat hyvin suuria, ohjausmallissa Akateemisten taitojen opintojakso on erityisen tärkeässä roolissa. Opintojaksolla on 1. vuoden opiskelijoille kaksi luentoa syksyn aikana (orientaatiotilaisuus, toinen opinnoista yleisesti kertova luento, jonka päätteeksi tehdään ensimmäinen HOPS opiskelijatuutoreiden avustamana) ja yksi keväällä (HUL-kyselyt). 2. vuoden opiskelijoille on yksi tilaisuus syksyllä (vaihto-opiskeluinfo) ja yksi keväällä (työelämätaidot ja urasuunnittelu). 3. vuoden opiskelijoille on yksi tilaisuus syksyllä (maisteriohjelmainfo).
Koulutusohjelma tarjoaa ensimmäisen vuoden opiskelijoille myös opintojensa aluksi tilaisuuden, jossa tutustutaan kyseisen aloitusryhmän ohjaaviin opettajiin, alumnimentoreihin, opiskelijatuutoreihin ja kanssaopiskelijoihin. Tilaisuuden lopuksi ryhmäydytään omien ohjausryhmien kanssa, ja tässä yhteydessä ohjausryhmät aloittavat toimintansa. Ryhmät tapaavat kahdesti syksyn ja kahdesti seuraavan kevään aikana. Ensimmäisen vuoden jälkeen yhteydenotot ohjaavaan opettajaan on opiskelijalähtöistä ja opiskelijan vastuulla. Koulutusohjelma järjestää myös keväällä yhteisen tilaisuuden kaikille ohjelman opiskelijoille ja opettajille. Tilaisuuden tarkoituksena on jakaa laajasti informaatiota ja luoda kontaktipintoja eri sidosryhmiin sekä lisätä opiskelijan koulutusohjelmaan/osastoon kuuluvaisuuden tunnetta.
Ohjaavat opettajat tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmassa
Ohjaavat opettajat vuonna 2025 opintonsa aloittaneilla:
- Tiina Niklander
- Linda Mannila
- Kai Korpimies
- Patrik Floréen
- Matti Luukkainen
Ohjaavat opettajat vuonna 2024 opintonsa aloittaneilla:
- Tiina Niklander
- Markku Kojo
- Jukka Nurminen
- Emilia Oikarinen
- Antti Laaksonen
Ohjaavat opettajat vuonna 2023 opintonsa aloittaneilla:
- Hannu Toivonen
- Jeremias Berg
- Kjell Lemström
- Laura Ruotsalainen
- Teemu Roos
Ohjaavat opettajat vuonna 2022 opintonsa aloittaneilla:
- Patrik Floréen
- Jussi Kangasharju
- Markku Kojo
- Kai Korpimies
- Matti Luukkainen
Ohjaavat opettajat vuonna 2021 opintonsa aloittaneilla:
- Lea Kutvonen
- Tiina Niklander
- Emilia Oikarinen
- Nikolaj Tatti
- Antti Laaksonen
Näet oman ohjaavan opettajasi Sisun ryhmät-välilehdeltä. Jos sinulta puuttuu ohjaava opettaja Sisusta olethan yhteydessä osoitteeseen kumpula-student [at] helsinki.fi.